27.2.2013

Pitsineulekauluri

Tässä aikaisemmassa postauksessa vilautin jo vähän puikoilla olevaa vihreää Drops Alpacaa. Nyt työ on valmis ja tuollainen pitsineulekauluri siitä syntyi. Ohje on myös Dropsin ja se löytyy täältä. Lankaa kului vajaa kaksi kerää eli alle 100 grammaa ja nelosen pyöröpuikoilla neuloin koko kaulurin.



Pitsineuletta oli melko haastava tehdä, itselle tuo oli ehkä vaikein pitsikuvio, mitä olen tähän mennessä tehnyt. Varsinkin alku oli hankala ja mallikuviota piti katsoa koko ajan, ettei vaan tee väärin. Mutta siitä huolimatta, vaikka mallia katsoi koko ajan, välillä sinne tuli virheitä ja yhdessä vaiheessa meinasin jo lopettaa koko työn kesken, kun olin tehnyt jonkin virheen, enkä löytänyt sitä, jotta olisin voinut korjata sen. Turhauduin. Kuitenkin jatkoin neulomista virheistä huolimatta. Kaulurin puolivälissä huomasin myös, että olin tehnyt parissa mallikuvion toistossa yhden kohdan liikaa. Noh, ei voi mitään. Eipä sitä kyllä juuri huomaakaan, kun kauluri on kuitenkin rytyssä kaulalla.

Kaulurin alkuun muodostui tuollaisia kivoja "lerpukoita".

 Kun yli puolet kaulurista oli neulottu, aloin vihdoin jo suunnilleen muistaa, miten mallikuvio etenee, eikä ohjetta tarvinnut koko ajan katsoa. Sitten neulominen oli kivaa. Enkä tarkoita, että tuon neulominen olisi alkuun ollut jotenkin tuskaista pakkopullaa. Ei. Sopivasti haastetta ja lopputuloksena kaunis ja lämmin kauluri.

3 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)