18.2.2013

Virkattuja korvakoruja

Viime kesänä tutustuin näihin virkattaviin pitsikorvakoruihin muun muassa Tyttö kylmän maan -blogissa (joka on jostain syystä lopettanut?) ja halusin itsekin kokeilla, miten sellaisten teko tältä tytöltä onnistuu. Kokeilin, virkkasin ja purin, virkkasin ja purin uudelleen ja virkkasin, kunnes niistä tuli tämän näköiset:
Korvikset on virkattu Esito-virkkuulangalla ja koukkuna on tainnut olla 2. Olen kovettanut ne vesi-liimaseoksella niin, että vettä ja liimaa on ollut yhtä paljon, joten niistä on tullut melko jämäkät. Korviksen koko on noin 4,5cm.

Siniset korvikset tein pikkusiskolle syntymäpäivälahjaksi. Näissä molemmissa, mustissa ja sinisissä korviksissa, olen käyttänyt avoimia korvakorukoukkuja, mutta koska korvikset ovat melko kevyet, niin kovemmassa menossa ne voivat tippua, joten ne tarvitsevat sellaisen silikonisen stopparin, tiedättehän? Onneksi omistan muita korviksia, joissa on tämä pieni stoppari mukana, joten olen voinut vaihdella niitä näihin virkattuihin korviksiin. Mutta tietääkö joku saako näitä silikonisia stoppareita ostettua jostain? Ei ole itselle ainakaan osunut silmiin, kun olen muita korunosia hankkinut.

Pitsikorvakorut crocheted earrings
Alemmassa kuvassa olevat mustat ja oranssit korvikset olen tehnyt kaverille. Valkoiset taas tein itselleni. Näissä kokeilin lukittavia korvakorukoukkuja, mutta tykkään kyllä enemmän avonaisista. Oranssit ovat samaa kokoa kuin ylemmissä kuvissa olevat mustat ja siniset. Valkoiset ja mustat sen sijaan ovat hieman pienemmät, halkaisijaltaan noin 3cm.

Pitsikorvakorut crocheted earrings
 Lanka ja koukkuhan minulla on ollut näiden teossa melko isot, joten mitään sen suurempia kuvioita "pitsiin" ei ole muodostunut. Voisin joskus kuitenkin kokeilla jollain ihan ohkasella virkkauslangalla ja pienemmällä koukulla, millaisia kuvioita niistä saisi aikaan.

EDIT. Näiden korvakorujen ohje löytyy nykyään täältä! :)

14 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä!! :) Kannatti kokeilla, vaikka jouduit välillä purkamaan.

    Silikonistoppareita löytyy ainakin täältä: http://www.helmikauppa.com/korutarvikkeet-korunosat-korvakorukoukun-osat-c-120_411.html

    Edullisia ja edullinen toimituskulu (määräytyy painon mukaan). Tuolta olen itse tilannut :)

    Minäkin teen koruja, kierrätysmuovista. Käy kattoon :) http://miirabymaripalin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toinen kiitos tuosta linkistä! :) Täytyypä käydä kurkkaisemassa :)

      Poista
  2. Minäkin muistan näitä nähneeni ja miettineeni käytettävyyttä. Tuo koveteseos on hyvä juttu. Kauniita korvakoruja sait aikaiseksi

    VastaaPoista
  3. Moikka! Korvisstoppareita saa myös Helmiharakasta (myymälä Itä-Helsingissä & verkkokauppa www.helmiharakka.fi/verkkokauppa). Tässä linkki niihin: http://www.helmiharakka.fi/verkkokauppa/korvakorun-takaosa-muovia-paria-p-2108.html

    Ite käytän noita aina ettei korvikset vaan huku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! :) Kiva saada toinenkin kauppa vertailtavaksi :)

      Poista
  4. Moikka! Tulin kutsusi innoittamana korujasi katsomaan ja hienojahan ne on!

    VastaaPoista
  5. Niitä saa myös Kirjohelmestä 10 paria 0,80 €.

    VastaaPoista
  6. Ihanalta näyttää! Onko sulla jotain ohjetta tohon kuvioon? Haluaisin kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulla on ohjeet tallessa :) Tarkoitatko isompia vai pienempiä korviksia?

      Poista
    2. Pienemmät varmaankin olis kätsymmät :)

      Poista
    3. No laitatko mulle sähköpostiosoitteesi, niin laitan ohjeen sitä kautta tulemaan? :)

      Poista
    4. Miusta tuntuu, että muuten onnistuu virkkaus vain kuva mallina, mutta silmukkamäärä ainakin olis tärkeä tieto. Kiitos jo etukäteen! :)
      saurapas@hotmail.com

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)