16.2.2016

Muitaihaniatalvisukat

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Arvon voittajan vielä tämän viikon aikana, joten olkaahan kuulolla :)

Tammikuussa osallistuin Muita ihania -blogin Tiinan järjestämään yhteisneulontaan, jossa neulottiin yhdessä ihanat talvisukat.


Omat sukkani neuloin kokonaan 7 veljeksen jämistä, 4mm puikoilla. Varteen lisäsin enemmän silmukoita, mutta silti yläosa kirraa vielä aavistuksen verran. Ei se kuitenkaa haittaa, sillä näistä tuli oikeasti aika ihanat ja keväiset, vaikka aluksi omat värivalintani epäilyttivätkin. Onneksi en lähtenyt niitä kuitenkaan enää muuttamaan. Sukat neuloin loppuun häämatkallamme, eihän sitä nyt voi olla kahta viikkoa neulomatta, vai mitä ;) Aurinkoa tuli otettua kuitenkin reilusti ja muutenkin rentouduttiin oikein kunnolla, mikä oli pääasia, eli matka oli siis todella onnistunut :)

Helmikuun haasteeksi on neulottu Muitaihaniatyynyä. Itse en sitä ole vielä reissun vuoksi ehtinyt aloittaa, mutta värit olen siihen jo miettinyt, enkä malta odottaa, että pääsen sitä neulomaan!


8 kommenttia:

  1. Onpas kauniit sukat ja väritkin sopii hyvin yhteen! :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin olin lopulta tyytyväinen värivalintoihini :)

      Poista
  3. Oijoi, ihanat! Itsellä sukkaprojekti on enää kärkiosaa vaille valmis. Kauniit nuo sinun sukkasi värit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinullakin oli tulossa ihanan väriset sukat! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)