18.1.2016

3-vuotias Puikkoillen, koukkuillen!

3 vuotta sitten syntyi oma pieni blogini Puikkoillen, koukkuillen. Syntymäpäivien kunniaksi päätin jälleen käynnistää arvonnan teille lukijoille ja täällä muuten piipahtaville. Tänä vuonna arvonnassa on palkintona yksi vyyhti Louhittaren Luolan Väinämöistä DK-vahvuisena (185m/100g) Värinä on kataja, joka vaihtelee mielettömän kivasti vihreästä siniseen ja ruskeaan. Lanka on superwash-villan ja polyamidin sekoitusta, joten se on oivallinen sukkalanka ja lyhytvartiset sukat (koko 39) yhdestä vyyhdistä saakin neulottua.

Lisäksi arvonnan voittaja saa myös 10 kpl tähti-nappeja. Napit ovat kotimaiselta perheyritykseltä Veicolta ja ne on valmistettu suomalaisesta vaaleasta koivusta. Halkaisijaltaan napit ovat 30mm. Arvonnan palkinnot olen kustantanut itse omasta rahapussukastani.
 

Ja nyt sitten niihin arvonnan sääntöihin. Arvonta kestää poikkeuksellisesti neljän (4) viikon verran eli sunnuntaille 14.2. klo 23.59 asti. Näin pitkä osallistumisaika siksi, koska olemme lähdössä häämatkalle pariksi viikoksi, joten ehdin arpomaan voittajan vasta matkan jälkeen. Arvonnan voittaja julkaistaan täällä blogissa. Jos voittajaan ei saada yhteyttä, arvon toisen voittajan. Arvontaan voi osallistua kuka tahansa, mutta postitan palkinnon ainoastaan Suomen sisällä.

Arvontaan voit osallistua seuraavalla tavalla:
*Yhden arvan saat kommentoimalla tätä postausta. Palautetta on aina kiva saada, jotta osaa kehittää blogia oikeaan suuntaan. Myös toiveita voi kirjoittaa. Halutessaan voi myös vaan onnitella blogia, mutta tosissaan palaute on jees :)
*Toisen arvan saat, jos olet blogini lukija Bloggerin, Bloglovinin tai jonkun muun seurantakanavan kautta tai liittyessäsi lukijaksi edellä mainittujen kautta.

Muistathan kertoa kommentissasi, kuinka monella arvalla osallistut arvontaan ja mahdollisesti sen, mitä kautta blogiani seuraat. Ja anonyymit lukijat muistakaa laittaa joku nimimerkki tai sähköpostiosoitteenne kommenttinne perään, jotta tunnistatte itsenne, jos voitto osuu kohdalle!

ONNEA ARVONTAAN!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

64 kommenttia:

  1. Kahdella mukana.
    Luen postauksesi, mutta olen huono kommentoimaan. Kiva blogi.
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. kahdella mukana ja bloggerin kautta seuraan

    VastaaPoista
  3. Onnea 3-vuotiaalle! Blogisi taitaa olla muutaman päivän vanhempi kuin omani :)
    Kahdella arvalla mukana. Luen aina postauksesi, mutta olen laiska kommentoimaan. Pitäisi taas terästäytyä sillä alueella :)

    VastaaPoista
  4. Yhden arvan onnittelut kivalle blogille!

    VastaaPoista
  5. Onnea ja ihanaa häämatkaa!
    Kahdella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut!
    Täälläkin yksi, joka piipahtelee lukemassa blogia, mutta laiskasti jaksaa kommentoida.
    Bloggerlukijana kahdella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana, bloggerin kautta minäkin seuraan.
    Lanka on todella ihanan väristä. Onnea blogille ja ihanaa häämatkaa!
    mummolta@gmail.com
    Mummo ja Koira blogi

    VastaaPoista
  8. Onnea blogille! Omani täyttää saman verran maaliskuun alussa. :)
    Kahdella arvalla mukana, Bloggerin kautta seurailen.

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukana, seuraan bloggerin kautta. Tykkään blogistasi, koska on kiva seurata monipuolisia ja kauniita töitäsi. Lisäksi kirjoitat mukavasti. Onnea blogille! T. Korukoukussa blogin Riikka

    VastaaPoista
  10. Bloglovinin kautta seurailen eli kahdella mukana. Seurailen niin monia blogeja että yksittäisistä on vaikea antaa palautetta kaikkien sekoittuessa keskenään. Mutta en seuraa blogia ellei siinä ole : raikas ulkoasu, hyvät kuvat ja kivoja töitä - joten kiitos näistä.

    VastaaPoista
  11. Olen vasta ihan äskettäin liittynyt blogisi lukijaksi aivan huomaamatta. Etsin huovutetun maton ohjetta ja täältä se löytyi plus paljon muuta todo-listallani olevaa :) olen vasta 3v.sitten hurahtanut käsitöiden maailmaan joten blogisi antaa ihanien kuvien myötä selkeitä teko-ohjeita aloittelijallekin :) osallistun arvontaan kahdella, bloglovinin kautta seuraamalla ja tällä kommentillani :) toivoisin blogiisi extra helpon villapaidan tekoa, sellainen on kyllä työn allakin mutta ohjeita ei ole ikinä liikaa, niinkuin ei lankojakaan ;)

    VastaaPoista
  12. Onneksi olkoon kolmivuotiaalle! Osallistun kivaan arvontaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  13. Olen seuraillut blogiasi jo piiitkään bloggerin kautta ja tykkään siitä kovin. :) Osallistun arvontaan kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  14. Onnea 2-veelle ja oikein ihanaa häämatkaa ♡ Osallistun kahdella arvalla, bloggerin kautta lueskelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisätään vielä se yks vuosi, eli 3-vuotiaalle :D

      Poista
  15. Voisin osallistua arvontaan kahdella arvalla!
    Luen blogiasi bloggerin kautta ja olenkin jo pitkän aikaa seurannut blogiasi. Täältä löytyy monipuolisesti erilaisia käsitöitä, joita on mukava katsella ja inspiroitua. :)

    VastaaPoista
  16. Onnittelut 3-vuotiaalle blogille! Bloggerin kautta seurailen eli kahdella arvalla mukaan :)

    VastaaPoista
  17. Onnea blogille! Upea palkinto, mukana yhdellä arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  18. Oikein onnekasta häämatkaa.♥
    Bloggerissa olen seuraajana, joten kahdella arvalla mukana näitä kauniita nappeja ja ihanan väristä lankaa tavoittelemassa.

    VastaaPoista
  19. Onnea blogille :)
    Seuraan blogia bloglovinin kautta joten kahdella mukana. Olen tykännyt ihan kaikenlaisista postauksistasi - jatka toki samalla tyylillä :)
    Terv. Meija
    meijakivisaari@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Onnittelut! Ihanan inspiroiva blogi, juuri sopivan hillitty mun makuun :)
    Bloggerin kautta jo hyvän aikaa olen seuraillut, joten olen kahdella arvalla mukana arvonnassa.

    jonna.lesonen(at)outlook.com

    VastaaPoista
  21. Onnea blogillesi! Yhdellä arvalla mukana.
    kinnunen.eija1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Onnea! :)
    Villasukkapöpinä villasukkia aina vaan lisää. Etenkin kettukarkkisukat on +ihanat+. Toki kaikki uniikit ideat on niitä parhaimpia.
    talviuninalle(at)gmail.com
    (yksi arpa)

    VastaaPoista
  23. Kahdella mukaan! Paljon onnea blogillesi toivottaa Villasukkafani. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  24. Kahdella mukaan! Onnea blogille, itsellä olisi sama vuosimäärä takana oman blogin kanssa, pitäis varmaan itekin väsätä joku arvonta! Seuraan ihan oman blogin suosikki-listan perusteella eli perus bloggerin kautta.

    tiia.tahvanainen0@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Onnea 3-vuotiaalle! Jo pitempiaikaisena blogger-lukijana kahdella arvalla osallistun ihanan palkinnon arvontaan. Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  26. Hyvää häämatkaa!
    Mukana kahdella arvalla.
    sanna.pietinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Onnea blogillesi. pirjo.immonen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla, kiva ja innostava blogi! Ihanaa häämatkaa!

    VastaaPoista
  29. Onnea blogille ja hyvää häämatkaa! Kahdella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  30. Onnea kolmivuotiaalle blogille ja ihanaista häämatkaa! Yhdellä arvalla mukana pirjoelisa@yahoo.se

    VastaaPoista
  31. Onnea 3-vuotiaalle blogille ja ihanaa häämatkaa!! Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  32. Ihanaa häämatkaa <3 yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  33. Huh, meinasi kokonaan mennä ohi näin kiva arvonta, onneksi vinkkasit Facebookissa :) Onnea kolmevuotiaalle blogille! Kahdella arvalla osallistun. Toivottavasti häämatkanne oli ikimuistoinen :)

    VastaaPoista
  34. Toivottavasti teillä on ollut ihana häämatka.
    Onnea kolmivuotiaalle blogillesi. Omani taisi täyttää myös kolme vuotta, viime kuussa.

    Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  35. Ihana arvonta! Osallistun yhdellä arvalla. Tykkään blogistasi kovasti (meilkein yhtä paljon kuin Louhittaren Luolan langoista ;))

    VastaaPoista
  36. Onnea! Ihan uusi blogi minulle, löysin Fb:n kautta ja jatkossa seurailen tuota kautta. Eli kahdella arvalla lähden onneani koettamaan!

    VastaaPoista
  37. Paljon onnea 3-vuotiaalle! :)

    Löysin blogisi alkujaan Facebookin kautta, Käsityöblogit -ryhmän kautta on tullut seurailtua yksittäisiä postauksia. Pidän kovasti blogissasi monipuolisuudesta - ihanaa nähdä monipuolisesti erilaisia käsitöitä ja askarteluja, inspiroivaa! Arvostan myös riittävän suuria ja laadukkaita kuvia. Taidanpas nyt samalla sitten ryhtyä bloggerin kautta lukijaksi, niin tulee vähän ahkerammin vielä seurattua uusimpia päivityksiä. :)

    Kahdella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  38. Onnea blogille! :) Minäkin löysin blogisi Facebookin kautta. Sitä on mukava kurkata välillä. Teet todella monipuolisia käsitöitä!

    VastaaPoista
  39. Bloggerin kautta seuraan :) Ihana lanka! meeetooo23@yahoo.com

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla mukana. Mukava on lukea, katsella upeita kuvia ja saada uusia ideoita. Harvemmin vain tulee annettua palautetta!

    VastaaPoista
  41. Heippa! Yhdellä arvalla olen mukana. Onnea juhlijalle! Tämä onkin ihan uusi tuttavuus, joten mielenkiinnolla lähden tutkimaan blogiasi :)

    VastaaPoista
  42. Yhdellä arvalla onnittelen 3-vuotiasta. Näin tuolla fb:n puolella blogissasi olevan arvonnan. En ole vielä ehtinyt kurkkaamaan mitä kaikkea kaunista olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy lisätä että kahdella arvalla kun olinkin jo ilmoittautunut lukijaksi joskus.

      Poista
  43. Mukana yhdellä arvalla, onnea blogille! Ringa.camilla.lindgren (miukumauku) gmail.com

    VastaaPoista
  44. Onnittelut blogisi vuosipäivän johdosta. Tuossa pohdiskelit jo aikaisemmin blogisi pitoa ja päivitysten harventumista. Joissakin lukemissani blogeissa kirjoittaja tekee kuukauden vaihteessa katsauksen valmistuneista/keskeneräisistä/suunnitelluista töistään. Myös kuukauden aikana kulutetut ja hankitut/saadut materiaalit saattavat olla katsauksessa mukana. Sopisiko sellainen sinun bloggaustavallesi?
    Arvonnassa mukana kahdella arvalla

    VastaaPoista
  45. Onnittelut! Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  46. Kahdella arvalla mukana! :)

    Nyt vasta ensimmäistä kertaa eksyin blogiisi, mutta illalla pojan nukkuessa ehdin tutustumaan sitten tarkemmin. :)

    VastaaPoista
  47. Kahdella arvalla olen mukana, bloggerissa sinua seuraan :3

    VastaaPoista
  48. Yhdellä arvalla osallistun. Kiva löytää uusi blogi, jota voisin alkaa seuraamaan. Janetski

    VastaaPoista
  49. Yhdellä arvalla mukana. Onnea blogille! :)

    VastaaPoista
  50. Blogisi on ihanan valoisa ja selkeä. Kuvat on hienoja. Onnea! SuviH.

    VastaaPoista
  51. Onnea blogisynttäreiden johdosta! Liityin blogisi lukijaksi, joten kahdella arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  52. Yhdellä arvalla mukana blogia onnittellen!

    VastaaPoista
  53. Onnea blogillesi, olis kiva joskus voitaakin näissä arvonoissa on tullu osallistuttua useampaan arvontaan. Osallistun yhdellä arvalla. Kiitos!

    VastaaPoista
  54. Kahdella mukana
    Onnittelut päivänsankarille 😊
    teijavee@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Osallistun yhdellä arvalla. Blogisi on uusi tuttavuus ja mielenkiinnolla siihen tutustun. pia.urpi@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Kahdella arvalla mukana :D sonja.vuorimaki@gmail.com ja paljon onnea blogin johdosta :)

    VastaaPoista
  57. yhdellä arvalla ja paljon onnea =) laura.jaurto@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Yhdellä arvalla mukana. Onnellista häämatkaa ja onnittelut myös 3vuotiaalle blogille

    VastaaPoista
  59. Onnea kauniille blogille! Aina ihailen erityisen kauniita kuviasi :) Ja onnea myös häiden ja uuden kauniin kodin johdosta!
    Mukana arvonnassa kahdella arvalla, puikkokoukussa (at) gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)