Ihastuin hirmuisesti alkuvuodesta Joji Locatellin uuteen paitamalliin, Rhapsody in Cablesiin. Siinä oli hirmu kaunis kuviointi, pitsiä ja palmikkoa ja mietin, osaisinko ja ennen kaikkea jaksaisinko neuloa tuollaista. Päätin kuitenkin lähteä yrittämään, koska välillä on ihan hyvä haastaa itseään.
Paita neulottiin tosi jännällä ja erilaisella tavalla kuin yleensä. Paita aloitettiin neulomaan etupuolen keskeltä sivusuuntaan. Aloitus tehtiin siis väliaikaisella aloituksella, tai olisi pitänyt tehdä. Itsehän aloitin aivan tavallisella tavalla, kun en hölmö tajunnut lukea tarkkaan ohjeen ensimmäistä englanninkielistä sanaa että VÄLIAIKAINEN. Myöhemmin siitä väliaikaisesta aloituksesta jatkettiin sitten toiseen suuntaan ja minun piti siinä yrittää poimia mahdollisimman oikeista kohdista silmukat. Mutta ensin siis neulottiin toinen puoli, jätettiin silmukat odottamaan, luotiin niskakappaleeseen muutama silmukka, neulottiin ja yhdistettiin etukappaleen kanssa ja sitten lisättiin hihaa varten silmukoita ja neulottiin hiha. Sama juttu toisen puolen kanssa. Lisäksi jouduin neulomaan ensimmäisen puolen uudestaan, koska olin tehnyt kaula-aukkoa liian suureksi, joten ilman ongelmia ei tämä paita neuloutunut. Sitten poimittiin niskakappaleesta silmukat ja neulottiin selkäkappale. Kyljet silmukoitiin yhteen ja lopuksi neulottiin helmaan ja kaula-aukkoon resorit.
Mallikuvion oppi melko nopeasti ulkoa ja palmikoiden neulomista helpotti se, kun olen opetellut neulomaan palmikot ilman apupuikkoa. Muun muassa Veera Välimäki on tehnyt tästä hyvän ohjevideon. Neuloin paidan Rowanin Hemp Tweedistä, sävystä Cameo, joka on todella kauniin värinen ruskea. Lanka on siis 75% villaa ja 25% hamppua ja se oli oikein mukavaa neuloa ja käytössä myös mukavan tuntuinen, ei liian pistelevä, mutta kuitenkin villan tuntua on.
Paita on siis ollut jo paljon käytössä ja vaikka vastoinkäymisiä oli reilustikin matkan varrella, niin olen silti iloinen, että päätin neuloa tämän ja suosittelen kyllä muillekin tätä ohjetta, jos haluatte kokeilla uutta tapaa neuloa paita.
Lanka: Rowan, Hemp Tweed (Cameo)
Puikot: 4mm & 3,5mm
Paino: 550g