21.10.2017

Hotel of Bees -huivi

Strawbs' Crochet Corner -videopodcastilla on käynnissä Beachalong-yhteisneulonta/virkkuu marraskuun loppuun asti. Siinä inspiroidutaan rannoista ja niiden väreistä. Ideana on ottaa kuva jostain rannalta ja neuloa tai virkata kuvan värien mukainen asia. Halusin osallistua tuohon KALiin, mutten ensin keksinyt rantaa, mistä kuvan ottaisin, koska halusin, että se olisi itselle merkityksellinen paikka. Äidin ja isän kodin ranta olisi ollut yksi vaihtoehto, mutta minulla ei ollut sieltä mitään tarpeeksi hyvää kuvaa, enkä ollut menossa lähiaikoina siellä käymään. Mutta sitten välähti! Kävimme vuonna 2013 lomamatkalla Menorcalla ja siellä oli vaikka kuinka monta ihanaa rantaa ja niistä otettuja kuvia. Yhdellä rannalla, Cala Mitjanassa, tapahtui myös allekirjoittaneen kosinta ja tämä näköalapaikka päätyi inspiraatiokuvaksi. Juuri sopivasti kuvassa olevien värien mukaiset langatkin löytyi jo valmiiksi omasta lankahyllystä: La Bien Aiméen Merino Singlesiä sävyssä Parchment, Louhittaren Luolan Tuulen Tytärtä sävyssä Pistaasi ja Yarngrimoiren Starry Sockia sävyssä Ahti. Eli merkityksellinen paikka, check! Langat, check! Enää piti miettiä, mitä niistä neuloisi tai virkkaisi.


Päädyin kokeilemaan huivin virkkaamista Strawbsin Annen innoittamana, hän kun virkkaa paljon. Hän esitteli yhdessä jaksossaan Christina Hadderinghin Hotel of Bees -huivia ja se näytti hirmu kivalta, joten valitsin virkattavaksi sen. Malli, check! Mallihuivi on virkattu sport-vahvuisesta langasta, mutta omat langat oli fingeringiä, joten huivista oli tulossa hieman pienempi, mikä ei minua haitannut. Huivi aloitettiin tuolta vasemmalta pitkältä sivulta ja oli kiva, kun huivi kapeni koko ajan ja oli siis aina vaan lyhyempiä kerroksia.

Huiviin virkattiin siipiä, pieniä ja isoja hunajakennoja, mehiläisiä sekä kukkia.Ohje on maksullinen Ravelryssa, mutta ohjeet olivat todella yksityiskohtaiset ja hyvät. Huivia oli myös kiva virkata ja se valmistui vajaassa kahdessa viikossa. Tästä tuli ihana huivi, mikä tulee aina muistuttamaan tuosta rannasta ja siitä, mitä tuolla rannan näköalapaikalla silloin tapahtui.


Lanka: La Bien Aimée Merino Singles sävy Parchment, 
Louhittaren Luola Tuulen Tytär aävyPistaasi ja 
Yarngrimoire Starry Sock sävy Ahti
Koukku: 4mm & 4,5mm
Paino: 151g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)