20.10.2014

Maalatut kynttilänjalat

Olen etsinyt tässä vuoden sisällä kirppareilta erinäköisiä puisia kynttilänjalkoja sillä ajatuksella, että joskus maalaisin ne. Kynttilänjalkoja löytyi muutamalla eurolla (vaikka joukkoon mahtui myös kymmenestä kahteenkymmeneen euroon hinnoiteltuja.. Ne luonnollisesti jäivät hyllyyn.) ja kun kynttilänjalkojen saldo oli kolme, oli aika toteuttaa maalaus.


Kaksi niistä olivat samanlaisia ja yksi oli punaiseksi maalattu. Punaista hioin hieman hiekkapaperilla, jotta maali tarttuisi paremmin. Väriksi valikoitui musta, mikä sopii sisustuksessa oikeastaan kaiken kanssa. Maalina toimi ihan akryylimaali ja laitoin varmuuden vuoksi kaksi kerrosta, sillä ainakin punainen väri kuulsi hieman yhden kerroksen jälkeen.


Eikä kynttilänjalkojen metsästys jää tähän. Minulla on ajatuksena maalata niitä lisää, mutta eri maalilla ja värillä. Siitä kuulette lisää sitten myöhemmin, kun sopivat kynttilänjalat ovat ensin löytyneet.


1 kommentti:

  1. Jännää, mulla oli myös visio maalatuista kynttilänjaloista joskus 7-8 vuotta sitten. Sain niitä kyllä kasattuakin, maalasin mustalla liitutaulumaalilla. Mutta nyt niitä ei enää ole kuin yksi iso lattialle laitettava, joka on muuttunut valkoiseksi... mielenkiitoista mitä näistä sinun visionmukaisista tulee!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)