Kotolivingin ohje on kerrottu sanallisesti, mutta helpottaakseni piirsin siitä vielä kuvion. Sukkien piti olla jaolliset seitsemällä, joten tein sukkiin 49 silmukkaa. Jaoin silmukat puikoille 12, 12, 13 ja 12. Lankana perus Seiskaveikka ja puikkoina neloset. Neuloin yhden kerroksen oikein, jonka jälkeen toistin tuota seitsemän silmukan mallikertaa ja kahta kerrosta. Joka toinen kerros neulotaan siis tavallisesti oikein. Olen myös huomannut, että nuo langankierrot kannattaa neuloa takareunasta, jotta tulee kunnon reikä. Normaalistihan neulon oikeat silmukat siis silmukoiden etureunasta, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Jos langankierron neuloo etureunasta, siihen tulee pieni kierre ja reikä on mielestäni pienempi.
Taisin neuloa tuon mallikerran mukaan 25 kertaa ja sitten aloitin vahvennetun kantapään 24:llä silmukalla. Kun kantapää oli tehty jatkoin mallikertaa jalkapöydän päällä (kolme mallikertaa). Muualla neuloin oikeaa. Kun pikkuvarvas peittyi, tein kärkikavennukset. Kavensin joka toisella kerroksella, kunnes kolmella puikolla oli jäljellä 6 silmukkaa ja yhdellä (kolmannella puikolla) 7 silmukkaa. Sitten kavensin joka kerroksella, kunnes silmukoita oli yhteensä jäljellä viisi ja päättelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)