21.3.2016

Siitä tuli Pötkelö!

Sain jokin aika sitten pyynnön tehdä iloisen Happypotamus-hipon pienelle tulevalle perheenjäsenelle. Tilasin oikean väriset langat, ostin Happypotamuksen ohjeen Ravelrysta ja ryhdyin virkkauspuuhiin. Olin aina halunnut tehdä Happypotamuksen ja vihdoinkin sain sen tehdä. En ollut aikaisemmin afrikankukkaakaan virkannut. Ohjeet oli hyvin selkeät ja yksityiskohtaiset. Lankana käytin Dropsin Saffrania (valkoinen ja persikka), harmaa lanka Cotton 8. Koukutin oli 2mm.

Kukkien virkkaus sujui nopeahkosti. 5-terälehtisiä kukkia alkoi vaan pikkuisen puuduttaa tehdä, kun niitä piti tehdä yli 20kpl. Mutta sitten, kun ne sai valmiiksi, loput palaset valmistuivat kuin itsestään. Langanpäitäkään ei jäänyt muita pääteltäväksi kuin lopetuslangat, sillä virkkasin värinvaihtolangat aina seuraavan kerroksen sisään.


Palojen yhdistämiseen kului yksi sunnuntai-iltapäivä. Yhdistin palaset virkkaamalla ne yhteen piilosilmukoilla. Mustat isot napit löysin omista jemmoista. Hieman muhkurainen tuosta tuli, eivätkä kaikki palaset asettuneet sileästi, mutta sovitaan, että tämä on hyvin bodannut yksilö ;) Sille oli jo nimikin keksitty uudessa kodissaan: Pötkelö!


7 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)