Seuraavaksi esitellään kolmet eri neulomukset, jotka tein lähisukuun heti vuoden alussa syntyvälle pienelle ihmisenalulle.
Ensin neuloin värikkään aaltopeiton. Käytin pääosin kahta eri puuvillalankaa eli Novitan Miamia (persikka, violetti, vaaleansininen) sekä Gründlin Cotton Funia (keltainen, oranssi, tummansininen, sininen, vihreä). Punainen on Novitan Tennesseetä. Peitto neuloutui ainaoikeana tasona 4mm pyöröpuikoilla. Loin 144 silmukkaa valkoisella, neuloin neljä kerrosta tavallisesti ja aaltokuvion neuloin värillisellä langalla seuraavanlaisesti:
1. krs: (Neulo 2 silmukka yhteen)x2, neulo 3 silmukkaa, (langankierto, neulo 1 silmukka)x4, neulo 3 silmukkaa, (neulo 2 silmukkaa yhteen)x2. Toista tuota rivin loppuun asti.
2. krs: Neulo kaikki silmukat oikein. Langankierrot kannattaa neuloa kiertäen, jolloin reikiä ei tule.
3. ja 4. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Toista kerroksia 1-4.
Väriraidoissa olen toistanut kerroksia 1-4 kolme kertaa ja valkoisissa raidoissa yhden kerran. Mittoja en muistanut ottaa, mutta kyllä tuossa yksi vauveli mahtuu kellimään ja mahtuu myös kokonaan peiton alle.
Sitten tuossa jouluviikolla neuloutuivat pikkuiset junasukat sekä vauvan myssy. Väreiksi valikoitui aika neutraalit värit, kun vauvan sukupuolta ei tiedetä ennen kuin hän on syntynyt :) Junasukat neuloin 2,5mm puikoilla Louhittaren Luolan Väinämöisestä, jota oli jäänyt Paulie-neuletakista yli.
Myssyn ohjeen löysin Onnellisten Tähtien Alla -blogista. Siinä lankana käytin Katian Merino Babya, puikkoina taasen 3,5mm. Solmimisnauhat letitin yhdeksästä langasta neulomisen sijaan. Letitys oli nimittäin hieman nopeampaa, kun tuon teon aloitin vasta joulupäivänä ja viimeistelin tapaninpäivänä automatkalla ja parin tunnin päästä valmistumisestaan se olikin jo annettu saajansa vanhemmille. Mutta nopea oli myssy tehdä, että eihän siinä :D Koristeeksi ompelin Paapiilta ostetun kettunapin. Toivotaan vain, että myssy on sopivan kokoinen :)
Ihania! <3 <3 <3 <3 <3
VastaaPoistaKiitos paljon! :]
PoistaSuloiset neulomukset :)
VastaaPoistaKiitoksia! :)
Poista