Tarkoituksena oli saada alkukesän juhliin vähän hienompi bolero, mutta en saanut sitä ajoissa valmiiksi, eikä sitä olisi kyllä juhlissa tarvinnutkaan, kun oli sen verran lämmintä silloin. Ohjeloinen on jälleen kerran Drops Designin ja noudatin ohjetta lankojen ja puikkojen suhteen eli lankana käytin luonnonvalkoista Alpacaa ja luonnonvalkoista Kid-Silkiä. Lankaa kului S-kokoon Alpacaa noin puolitoista kerää ja Kid-Silkiä hieman vähemmän, mutta kuitenkin sen verran, että kaksi kerää tarvitsi.
Malli oli helppo neuloa ja siitä tulikin kivan näköinen. Bolerosta tuli juuri sellainen kuin piti: lämmin, vähän hienompiin tilaisuuksiin käytettäväksi. Tuo kevyen luksullinen (kuten langan kuvauksessa kerrotaan) Kid-Silk sopii Alpacan kanssa hyvin. Ainoa vaan, että kun kyseessä on 75%:sti mohairia sisältävä lanka, niin siitä kyllä irtosi neuloessa kivasti hahtuvia/karvoja tai mitä ne nyt on, aivan kuten Novitan Rose Mohairkin tekee. Niitä on sitten joka puolella neulontapaikkaa, hyvä ettei nenä ja suukin ole niitä täynnä.
Hyvää perjantaita ja viikonloppua kaikille! Muistakaa juoda runsaasti näillä helteillä, (täällä ainakin on ollut tällä viikolla yli +25 astetta eikä eilisestä paljon puhutusta kovasta ukkosesta ollut tietoakaan, paitsi illalla hieman jyrähteli ja sateli vähän vettä), ottakaa aurinkoa ja syökää paljon jäätelöä, niin ainakin itse aion tehdä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)