30.12.2014

Harmaat huopatossut

Itselleni neuloin jouluksi harmaat huopatossut Novitan Joki-langasta. Ohjeena käytin Lankahelvetti-blogin Hennan tekemää ohjetta. Varren neuloin kaksinkertaisesta valkoisesta Novitan 7 veljeksestä 5mm puikoilla ja lopun neuloin yksinkertaisesta Joesta 8mm puikoilla. Ohjeessa neuvottiin neulomaan 40-45 kerrosta kantapään jälkeen, mutta itse neuloin vaan 37 kerrosta, jonka jälkeen tein kärkikavennukset.

Loppu ei sitten mennytkään niin kuin Strömsössä. Kaikki meni hyvin siihen saakka, kun laitoin tossut pesukoneeseen pyyhkeen kanssa tunnin peruspesulle 40 asteeseen. Pesun jälkeen tossu oli huopautunut hyvin ja oli täydellisen kokoinen. Mutta se varsi. Se oli jostain syystä värjäytynyt hieman sinertäväksi. Veikkaan syypääksi sitä pyyhettä, vaikka se onkin ollut pesussa monen monta kertaa ja kovemmassa lämpötilassa.

Noh, koska olin aikeissa virkata tossujen päälle koristeet samasta valkoisesta langasta kuin varsi, olisi väriero ollut todella silmiinpistävä, joten päätin leikata koko varret irti. Aika radikaalia, mutta tässä tilanteessa ehkä järkevintä. Huopahan kun ei purkaudu. Sitten keksin ommella tossujen reunaan pykäpistoja ja luoda siihen uudet silmukat vartta varten. Näin sain tossut pelastettua. Varsien nurjat silmukat neuloin vielä kiertäen takareunastaan, jotta nurja puoli näyttäisi siistimmältä, kun varret kääntää kaksinkerroin.


Lopuksi vielä virkkasin kukat tossujen päälle. Otin mallia Pinterestistä löytyneestä kuvasta (tästä) ja hieman muokkasin sitä. Kirjoitin myös ohjeen ylös samalla kun virkkasin ja jaan sen nyt myös teidän kanssa. Kukat on siis virkattu 7 veljeksestä 3mm koukulla.

Virkatun kukan ohje:

Lyhenteet
kjs = ketjusilmukka
ps = piilosilmukka
pp = puolipylväs
p = pylväs
ks = kiinteä silmukka

10 kjs, yhdistä renkaaksi ps:lla.
1. krs: 2 kjs, 19 pp (=20 pp), yhdistä ps:lla.
2. krs: 3 kjs, 1 , 2 kjs, 2 p, 2 kjs, 2 p jne., yhdistä ps:lla.
3. krs: 2 ps, 3 kjs, 1 p, 3 kjs, 2 p samaan edellisen kerroksen ketjusilmukkaketjuun, 2 p, 3 kjs, 2 p jne., yhdistä ps:lla.
4. krs: 1 kjs, 6 pp edellisen kerroksen ketjusilmukkaketjuun, 1 ks pylväiden väliin, 6 pp, 1 ks jne. Päättele.


5 kommenttia:

  1. Ihanat tossut! :) monesti tuo seiskaveikkavarsi saattaa vähän löpsähtää tai kärsiä pesussa, valitettavasti vika on siinä langassa :( mut tuo värjäymä varmaan johtui kyllä pyyhkeestä :) tuo kukka sopii noihin tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo ja tuo oli lopulta ihan kätevä lisätä neulottu varsi jälkeenpäin pykäpistojen avulla, kun kuitenkin tuota vartta pitää kaksinkerroin niin ne pistot ei niinkään näy.

      Poista
  2. Ihanat tossut niistä kuitenkin tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin tykkään kovasti, ovat ihanan lämpöiset :)

      Poista
  3. Voi, kuinka söpöt tossut!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)