Täällä on neulottu pikkuruisia sukkia, ei tosin itseä varten, vaan tälle samalle tyttövauvalle, jonka vanhemmille askartelin huhti-toukokuussa tämän onnittelukortin. Nyt kun pääsimme vihdoin viime viikolla näkemään tätä melkein kolmekuukautista suloisuutta, olihan hänelle pakko neuloa jotain. Ja mikäpä voisi olla parempaa kuin tutut junasukat. Monissa blogeissa näitä on näkynyt, mutta itse neuloin näitä sukkia nyt ensimmäistä kertaa. Aikaisemmin kun ei ole ollut tarvetta saati tilaisuutta.
Junasukkien ohje löytyy siis Taito Etelä-Pohjanmaan sivuilta. Pienemmät junasukat neuloin Dropsin Alpacasta 2,5mm puikoilla. Oli niin hassua neuloa jotain NIIN pientä ja koko ajan näitä neuloessani hämmästelin, miten pienet ja söpöt näistä sukista tuleekaan!
Hieman isompiin junasukkiin taas käytin punaista Novitan Nalle Taikaa ja neuloin ne 3mm puikoilla. Molempiin sukkiin neuloin jalkaterään neljä nurinruttua, jotta on sitten vähän kasvuvaraakin sukissa eikä jää heti pieniksi.
Sukkien mukaan tulostin myös junasukkien tarinan, joka löytyy tuolta samaiselta sivulta kuin itse ohjekin. Vanhemmat tuntuivat olevan todella mielissään sukista eivätkä junasukat olleet heille ennestään tuttuja, joten oli hyvä, että tulostin tuon tarinan mukaan.
Suloiset pienet sukkikset :)
VastaaPoista