5.2.2013

Satunnaisia sankareita, osa 2

Seuraavat kolme tai oikeastaan kuusi tilkkua, mutta kolmella eri pintaneuloksella. Vasemmalta oikealle loiskeneulosta, puroraitaa ilman Puroa ja pikkukiertoja.


Tilkuista pitäisi saada 12x12cm kokoisia, mutta en ole kyllä itse saanut ohjeiden mukaisesta silmukkamäärästä sen kokoisia, vaan niistä on tullut pienempiä. Siksi olen lisäillyt silmukoita tilkkuihin ja neulonut vitosen puikkojen sijasta nelosen puikoilla, koska niillä on jotenkin kivempi neuloa. Tosin mulla on vähän tiukempi käsialakin ehkä. Enkä oikein ole varma pitäisikö nuo langanpäät päätellä jo valmiiksi tilkkuihin vai saako ne helpommin pääteltyä sitten tilkkujen yhdistämisvaiheessa. Kamala mysteeri.

2 kommenttia:

  1. Minäkin innostuin tässä sairauslomalla näistä tilkuista. Olen puoli päivää yrittänyt saada näistä oikean kokoisia. Olen joutunut purkaamaan monta kertaa, kun tulee liian pieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin jouduin aloittaa pari tilkkua uudelleen. Teen tilkut lähinnä 7 veljeksestä, niin tietää, kuinka paljon silmukoita pitää ohjeessa lisätä. Esimerkiksi pikkukierroissa jouduin lisäämään yhden kierrospylvään, jotta siitä tuli oikean kokoinen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)