21.12.2013

Pari tonttuu

Minäkin virkkasin omat tonttuni tuossa joululahjojen teon välissä niin, että ehtivät jouluksi esille. Ohje on Kahden vaiheilla -blogista, täältä. Vähän vieroksuin noita viiksien kirjomista, joten ensimmäiselle, isommalle ja ohjeen mukaan tehdylle tontulle tein sitten tuollaisen parran.


Pienempi tonttu on tehty osittain ohjeen mukaan, olen vain vähentänyt kerrosten määrää niin, että tontun lakkia virkkasin 23. kerrokseen saakka, jolloin virkkasin muutaman kerroksen kasvoja. Vartaloa virkkasin myös muutaman kerroksen vähemmän kuin ohjeessa. nenästä tein samankokoisen kuin isommassakin. Tähän tonttuun lähdin sitten kokeilemaan noiden viiksien kirjomista ja kyllähän ne ihan viiksiltä taitaa näyttää.


Puikkona käytin kolmosta ja lankoina oli Novitan Tennesseetä (punainen, harmaa, valkoinen), Dropsin Fabelia (musta) ja vaalea beige sekä tuo tumma mintunvihreä ovat jotain tuntematonta puuvillalankaa.

Tuli kyllä aika hauskan näköisiä!

8 kommenttia:

  1. Hauskat nämä siun tonttusi! Tuo parrakas tyyppi on hieno, pitääkin ehkä koukutella mun viiksitonttujen kaveriksi partatonttukin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin siitä tuli aika onnistunut :)

      Poista
  2. Ei vitsit nää on kyllä söpöjä! Pakko ens jouluks tehä näitä itelleenkin :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)