16.12.2013

Joulun kortteja

Nyt on tämän vuoden joulukortit lähteneet postimiehen matkaan ja niiden pitäisi olla tämän ja huomisen päivän aikana perillä, joten esitelläänpä muutama kortti täälläkin. Viime joulunahan tein lumihiutale-joulukortit, joihin virkkasin lumihiutaleet ja liimasin ne sitten kortteihin. Virkkauslinjalla jatkettiin myös tänä vuonna eli virkkasin kortteja varten noita kivoja kuusia, joita on myös nähty meidän keittiön ikkunassa. Tutoriaali tähän kuuseenhan löytyy täältä.

Tänä vuonna mentiin aika tarra- ja liimailupainotteisena. En jaksanut alkaa etsiä mitään joulurunoa niin kuin viime vuonna tein, joten liimasin virkatun kuusen korttiin ja iskin joulun ja uuden vuoden toivotukset ääriviivatarroilla. Lisäksin minulta oli jäänyt viime vuodelta lumihiutaletarroja, joten pistin muutaman hiutaleen jokaiseen korttiin. Omat nimemme tietenkin sitten kirjoiteltiin hopeisella geelikynällä. Kortteja tuli askarreltua yhteensä kymmenen, viisi omille sukulaisille ja viisi T:n sukulaisille.


Lisäksi sain jokin aika sitten Silmukan saalistus -blogilta tällaisen unikkotunnustuksen. Kiitos kovasti! Tämä pitäisi vissiin lähettää edelleen kymmenelle muulle blogille, mutta saanko olla laiska ja jättää sen tekemättä? :) Pistetään vaikka joulun piikkiin!


Niin ja huomasittehan, että olen lisännyt joulukalenteriin nyt myös kuvien suomennokset! :)

4 kommenttia:

  1. Ompa nättejä kortteja! Tässäpä hyvä idea ens joulua varten :D Itelläni jäi nyt kortit postittamatta, kun en oikein ehtiny paneutua asiaan :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Noh, ensi jouluna sitten!

      Poista
  2. Komppaan Siniä! Täytyy laittaa muistiin ensi joulua varten :) Kai sitä voisi pian itsekin paljastaa tämän vuoden joulukortit. Ne tuli kyllä suunniteltua ja tehtyä lähes yhdessä yössä, joten lopputulos ei ole läheskään tämän veroinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No eikös se ole tärkeintä, että on itse tehty! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)