29.11.2013

Lumihiutalelapaset älyaukolla

Nuorempi pikkusiskoni pyysi tekemään lapaset. Hän ei kuitenkaan sanonut sen suuremmin, millaiset niiden pitäisi olla, joten päätin tehdä mahdollisimman neutraalit, mitkä sitten sopii muiden talvivaatteiden kanssa. Tein siis ihan peruslapaset (tosin uutena asiana opin peukalokiilan neulomisen!) mustasta Seiskaveikasta. Jujuna on kuitenkin se, että oikean käden lapaseen tein etusormelle aukon soveltaen eilen tein -blogin ohjetta.


Eli tuon aukon avulla pystyy sitten pakkasilla räpläämään sitä omaa älypuhelintaan (mistä nimitys älyaukko) ilman, että näpit jäätyy.

Lisäksi virkkasin molempiin lapasiin yhden lumihiutaleen, jotta ei olisi ihan vaan pelkät mustat tylsät lapaset. Nämä tein myöskin eilen tein -blogin ohjeella. Hiutaleet virkkasin Dropsin Alpacasta. Sitten ompelin ne kiinni lapasiin, mikä oli kyllä hieman ärsyttävää, mutta sain ne kuitenkin lopulta ommeltua kivasti kiinni.

Huomenna lähdemme käymään Lahdessa ja sisko saa lapasensa. Toivottavasti miellyttävät ja ovat sopivat. Itselle nuo nimittäin olivat liian isot, mutta olenkin reippaasti lyhyempi kuin pikkusiskoni, joten uskon niiden sopivan. 

4 kommenttia:

  1. Hahaa! Vähän ihanat ja tosi hauska tuo älyaukko. Mä niin haluan kans tälläset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo aukko olikin yllättävän helppo tehdä, kun aluksi ajattelin sen vaikeammaksi :)

      Poista
  2. Hienot tumput ja hauska tuo älypuhelin sormelle tehty aukko :) Sinulle on tunnustus blogissani: http://silmukansaalistus.blogspot.fi/2013/11/painava-norsu-ja-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pitääpä käydä kurkkaamassa!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)