18.1.2018

Puikkoillen, koukkuillen 5-vuotias!

Tiittitiittiitiiittiii... Blogini täyttää tänään 5 vuotta! Uskomatonta, että tätä ollaan jo kirjoiteltu tosiaan se viisi vuotta jo. Toisaalta se taas tuntuu melko lyhyeltä ajalta niihin verrattuna, jotka ovat jo kirjoittaneet blogia yli kymmenen vuotta, mutta pienestä se on lähdettävä. Perinteisesti luvassa on siis synttäriarvonta!

Tänä vuonna suosin jälleen kotimaista, käsinvärjättyä lankaa. Palkintona on nimittäin lankakauppa KässäkerhoPomPomin itse värjäämää lankaa, BFL Sockia, joka on 75% superwash Bluefaced Leicester ja 25% nylonia, 100 grammassa on metrejä 425. Tilasin tätä kahdessa eri värissä mielessä se, että toisen jätän sitten itselleni, mutta sitten kun langat saapuivat, en osannutkaan päättää, että kumman laitan arvontaan ja kumman pidän itselläni, joten te hyvät arvontaan osallistuvat lukijat saatte sen päättää. Väreiksi valitsin sinivihersävyisen Meriruohon sekä vaaleanpunapersikkaisen Flamingon. Lisäksi palkintoon kuuluu kolme neuleaiheista korttia, nekin KässäkerhoPomPomilta. Palkinnon olen kustantanut itse.


Eli osallistu arvontaan siten, että jätä tähän postaukseen kommentti, missä kerrot kumman langan, eli Meriruohon vaiko Flamingon, mieluummin valitsisit, jos onni sattuisi kohdalle. Ja vielä lisäksi, jos keksit, mitä siitä neuloisit, niin senkin saa jakaa :) Osallistumisaikaa on parisen viikkoa eli tammikuun loppuun saakka. Arvonta päättyy siis 31.1.2018 klo 23.59.

Onnea arvontaan!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

69 kommenttia:

  1. Onnea 5-vuotiaalle blogille ja sen pitäjälle. Jos onni suosii niin valitsen Flamigon. En vielä tiedä mitää siitä tekisin.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut viisivuotiaalle, pianhan se menee jo ensimmäiselle luokalle :3

    Flamingo näyttää aivan ihanalle, sen voisi käyttää Sukka-Finlandian johonkin etappiin Kaamos-värisen Väinämöisen kanssa ^__^

    VastaaPoista
  3. Kiitos sekä blogistasi, että podcastistasi. Tuo Meriruoho on ihana lanka joko sukkiin tai jos se löytäisi kaverin lankavarastosta niin huiviin.
    Raverlyssä ruskanlehti

    VastaaPoista
  4. Onnea päivänsankarille! Meriruoho on niin minun suosikkini <3. Sukkia tekisin, malli Sukkakalenterista.

    VastaaPoista
  5. Onnea! Ottaisin Meriruohon ja siitö tulisi varmaankin sleeping lotus sukat!

    VastaaPoista
  6. Onnea 5-vuotiaalle. Molemmat langat kauniita, mutta Meriruoko puhuttelee enemmän sukkia varmaan tekisin.

    VastaaPoista
  7. Onnea! Ihania lankoja! Valitsisin ehkä Flamingon ja käyttöä sille löytyisi ehkä Sukka-Finlandian tiimoilta.

    VastaaPoista
  8. Onnea blogitaipaleesta! Meriruoho on valintani ja huiviainesta selvästi!

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea viisivuotiaalle! Itselleni valitsisin tietysti Meriruohon, mutta nyt voisin olla niin villi, että neuloisinkin vauvalle jotain Flamingosta :)

    VastaaPoista
  10. onnea. Voi miten noista osaa valita, en osaa näin äkkiä tehdä päätöstä, varmaan huivia kuitenkin tulisi

    VastaaPoista
  11. Onnea leikki-ikäiselle blogille ;)
    Flamingohan se ois jos kohdalle onni osuis!

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea! Molemmat langat on kyllä ihania, mutta valitsisin mielummin Meriruohon. En vielä tiedä mitä siitä tekisin.

    VastaaPoista
  13. Onnittelut, huima blogiurahan tuo jo on! Flamingo herättää ihastusta täällä. Olen haaveillut Vanilla is the New Blackin ostamisesta ja opettelusta, mutta en tiedä, onko tämä liian hieno lanka niihin :)

    VastaaPoista
  14. Onnea viisivuotiaalle ja kiitos mukavista hetkistä blogisi parissa. Minä valitsisin Meriruohon. Siitä tekisin ihkusukat itselleni mallilla, jolla lanka pääsee oikeuksiinsa. Esim Aava voisi olla hyvä.
    T: Irene

    VastaaPoista
  15. Onnittelut viisivuotiaalle! Jo voittaisin, kyllä tuo meriruoho lähtis puikoille,kirjoneulesukkina ja samaan teemaan liittyen, malli siis mielessä johon oon miettinyt jo jonkin aikaa sopivaa lankaa... rav Neuloja80

    VastaaPoista
  16. Onnea 5-vuotiaalle. Jos onni suosii, valitsisin tuon meriruohon ja eiköhän siitä sukat tulisi :)

    VastaaPoista
  17. Onnea! Minä valitsisin Merisuohon, siitä tulisi ehkä jokin huivi.

    VastaaPoista
  18. Vaikea valinta mutta pakko valita ja se on Flamingo. Sukat tulisi tai ihana huivi. sirkka.lehdikko@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Edelliseen lisäten jouduin niin lankojen lumoihin että unohdin onnitella blogiasi.Tykkään tästä, samoin podcasteista. T.Sirkka

    VastaaPoista
  20. Onnea 5-vuotiaalle! Ihania lankoja molemmat, niinkuin.sun värimaku yleensäkin on! Mutta kyllä tuo persikka ehkä vielä mieluisampi on��
    -valma

    VastaaPoista
  21. Onnittelut 5 vuotisesta blogitaipaleesta. Kuinkahan monta valmista työtä onkaan muistiin merkitty näiden vuosien aikana?
    Tällähetkellä minulla meneillään olevaan värikauteen Meriruoho istuisi varmaankin kuin nenä päähän. Flamingo taitaisi valitettavasti jäädä Stashiin paijaattavaksi. Koskapa Speckled Space sukat houkuttavat minua juuri nyt kovasti pääsisi lanka varmaankin kyseisten sukkien materiaaliksi jos en sitten innostuisi ostamaan Vanilla is the New Black sukkien ohjetta jota kovasti myös olen katsellut sillä silmällä.
    Mukavia käsityötuokioita ja tuottoisia kirjoitushetkiä blogisi parissa toivotan myös seuraaville viidelle vuodelle.

    VastaaPoista
  22. Meriruohosta neuloisin pipon itselleni 😊

    VastaaPoista
  23. Meriruohon valitsisin. En kyllä vielä osaa sanoa mitä tuosta ihanuudesta tekisin :)

    VastaaPoista
  24. Onnittelut 5-vuotiaalle!
    Herkullisen värisiä lankoja ovat molemmat, mutta Meriruoho olisi enemmän "mun" väri.

    VastaaPoista
  25. Onnea viis -vuotiaalle! Flamigon valitsisin ja varmaankin sukat siitä neuloisin 😄

    VastaaPoista
  26. Kiitos kivasta blogista! Flamingo viehättää enemmän, mutta sitä en vielä tiedä mitä tekisin...

    hinnu (ravelryssä)

    VastaaPoista
  27. Onnea, iloa ja monta tulevaa lankakiloa 5-vuotiaalle!

    Valitsisin Flamingon. Huivissa tai kämmekkäissä pääsisi kaunis lanka oikeuksiinsa.

    rav: tiit

    VastaaPoista
  28. Onnea! :) tuo meriruoho sopis miehen sukkii :) mutta nii.. tuo falmingo sopis ommii :D

    VastaaPoista
  29. Blogi-onnea! Tykkäisin tuosta meriruohosta ihan valtavasti, ja tekisin siitä tietenkin sukat! :)

    VastaaPoista
  30. Ehdottomasti flamingo <3 En kylläkään tiedä mitä siitä tekisin, mutta on ihan minun väriseni.
    venla.kokkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Onnea 5-vuotiaalle :) Vaikka Flamingo vetää puoleensa, valitsisin silti Meriruohon ♥ Vaaleita sävyjä löytyy jo jemmasta ;) puikoiltapujonnu(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Onnea, onnea, onnea vaan...
    Neuloisin flamingoista jonkun huivin. Ehkäpä Nurmilinnun, kun se on vielä minulla jonossa odottamassa.

    VastaaPoista
  33. Ihana palkinto! Molemmat vyyhdit nättejä, mutta Meriruoho on ehkä enemmän oma väri. Joku huivi siitä voisi tulla! Yksin tai yhdessä jonkun muun vyyhdin kanssa :)

    erisukka (Ravelryssä)

    VastaaPoista
  34. Onnea synttäreiden johdosta! Meriruohosta tekisin Aava-sukat.

    VastaaPoista
  35. Meriruoho on i-h-a-n-a väri. Tekisin siitä huivin uuden talvitakin kaveriksi.

    VastaaPoista
  36. Meriruohon valitsisin eli ystävän lempivärin mukaan ja tekisin siitä hänelle sukat 60-vuotislahjaksi.:) Onnittelut viidestä vuodesta! Olen katsellut viime aikoina podcastejäsi mutta kiva oli löytää tänne sinun blogiisikin. L

    VastaaPoista
  37. Paljon, paljon onnea 5-vuotiaalle! Just laitoin omaan Villasukkavuosi-blogiini 4-vuotissynttäriarvonnan. :) Langoistasi Meriruoho on ehdottomasti enemmän minun värini, ja siksipä valitsisinkin Flamingon. Tosi kaunis, mutta jostain syystä en osaisi itse sitä ostaa. :D

    VastaaPoista
  38. Flamingon ja herkkusukat ihan itselle kerrankin :) ~Johanna (johannapenttinen83 (a) gmail.com)

    VastaaPoista
  39. Flamingo olis ihana ja vyyhdistä saisi juuri sopivankokoisen huivin Mmmarialla (a) yahoo.com

    VastaaPoista
  40. Paljon onnea 5-vuotiaalle! Valintani olisi tuo ihana Flamingo, ja sukathan siitä todennäköisesti syntyisi :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Onnea blogille!
    Valitisin meriruohon ja tekisin siitä itselleni. Talo on jo täynnä pinkkiä. :) takala.virve gmail.com
    https://muijaneuloo.wordpress.com/

    VastaaPoista
  42. Onneksi olkoon viidestä vuodesta.
    Molemmat langat ovat kauniita, mutta meriruohon minäkin valitsisin ja tekisin lahjasukat lapsenlapselleni

    VastaaPoista
  43. Viisi vuotta on pitkä aika, jatkukoon vielä vaikka toisen mokoman tämä kiva blogi!
    Meriruohon valitsen, ja jotain tyttärelleni tekisin joka ei välitä pinkistä. ;)

    VastaaPoista
  44. Onnea 5-vuotiaalle🌹🎂. Flamingo olisi valintani ja sukat tai jotain muuta itselle tekisin.😍

    VastaaPoista
  45. Onnittelut blogille! Upeat arvontapalkinnot, Meriruohosta tekisin kaulurin!

    VastaaPoista
  46. Onnea 5-vuotiaalle blogille! Meriruohon sävyinen lanka voisi päätyä minun puikoillani tuubihuiviin. t. Sanni (smakikan(@)gmail.com)

    VastaaPoista
  47. Onnittelut 5-vuotiaalle! Flamingo olisi minun valinta, 6v tytär saisi siitä huivin :) t. Leni

    VastaaPoista
  48. Onnea merkkipäivän johdosta! Valitsisin Flamingon ja siitä tulisi ehkäpä sukat tahi joku huivi.
    -Hjordistati (rav)

    VastaaPoista
  49. Onnea onnea vaan, lisää neulekuvia halutaan! :) Mahtavan suuret onnittelut 5-vuotiaalle blogille. Mun blogi olisi kans jo 5v. mutta pidin yli vuoden taukoa. Nyt taas bloggausinto on löytynyt.
    Jos onni potkaisisi, niin ehdottomasti Falmingo olisi mun värinen. Ja siitä tekisin jonkun ihanan huivin ihan itselleni. Huivejahan ei voi koskaan olla liikaa :)

    VastaaPoista
  50. Onnittelut 5-vuotiaalle blogille. Ensimmäisen titanium huivin sain juuri valmiiksi. Flamingosta tulisi varmaan ihana titanium huivi kun ihastuin malliin. Jos onni suosii niin kahdesta tosi kauniista oli flamingo.

    VastaaPoista
  51. Onnittelut! Ja hitsit vaikea on kyllä valinta, molemmat niin upeita lankoja. Ehkä ottaisin meriruohon ja sinulle jäisi flamingo.

    VastaaPoista
  52. Onnea 5-vuotiaalle blogille! Meriruoho on enemmän minun väristä, niin valitsisin sen, jos onni suosisi. En tiedä mitä siitä tekisin, mutta sukkia tarvitaan aina ja Cookie A:n Monkeyt on to do-listalla. T. Liisibet

    VastaaPoista
  53. Onnittelut! Valitsisin Flamingon ja se menisi todennäköisesti johonki huiviin :) T. Henna (hennarauhala@hotmail.com)

    VastaaPoista
  54. Onnea viisi vuotiaalle!
    Jos voittaisin, ottaisin meriruohon. Vielä en osaisi sanoa, mitä tekisin siitä.

    VastaaPoista
  55. Onnittelut,vaaleanpunaisen ystävänä valitsisin flamingon ja tekisin huivin.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  56. Onnea blogille! Valitsisin Meriruohon. Olen neulonut tähän mennessä vain sukkia, voisin kokeilla neuloa huivin.

    VastaaPoista
  57. Hei,
    Jos voitan, neulon Meriruohosta huivin.
    Terv. Minni

    VastaaPoista
  58. Onnea 5-vuotiaalle blogille!
    Jos voittaisin, valitsisin Flamingon. En tiedä mitä siitä tekisin, mutta jotain superkivaa siitä tulis.

    VastaaPoista
  59. Onnea 5-vuotisblogitaipaleesta. On täällä niin upeita neuleita ja ohjeita, huivit, puserot ja tuo isälle kutomasi villapaita ja suloiset vauvasukat ja lapaset. Pitäisi itsekin kutoa on niin kiva malli ja tuttavan tytär just kohta 1,5 vuotta. Nuoruudessa neuloin itselleni helpon slipoverin, oli muotia 70-luvun alussa ja yhden kananpojan keltaisen villapaidan. Nyt mummoikäisenä kudon vuodessa aika pinon sukkia ja lapasia ja jonkun pipon. On nykyisin niin helppoa kokeilla uusia malleja, kun ohjeet löytyvät netistä. Valitsisin tuon Flamingon ja ryppyvarsisukat siitä ehkä kutoisin.
    nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Ajauduin blogiisi, kun googlailin lankoja, heh! (Köyhänä opiskelijana saakin usein tyytyä lankojen googlaamiseen ostamisen sijaan...) Onnea viisivuotiaalle blogille ja blogin pitäjälle! Itsekin joskus blogia kirjoittaneena tiedän miten paljon iloa mutta myös työtä tällainen harrastus tuo. *** Jos voittaisin, haluaisin tuon korallisen vyyhdin. On niin kauniin ja keväisen värinen! Opiskelulta ja kodin ja lapsen hoitamiselta en ehdi kummoisia käsitöitä tekemään, mutta huiveja pystyy hyvin virkkaamaan luennoilla ja iltapuhteena. Eiköhän tuokin pieneksi huiviksi päätyisi. :--) *** maarikki ät gmail.com

    VastaaPoista
  61. Paljon onnea 5-vuotiaalle! Kauniita käsitöitä teet ja ihanista väreistä �� Monesti käyn täällä bloginkin puolella katselemassa vaikka myös podcastiasi seuraan.
    Valitsisin meriruohon ja tekisin siitä jonkun ihanan huivin itselleni ��
    -Talvitakki ravelrystä

    VastaaPoista
  62. Paljon onnea 5-vuotiaalle blogille! Seuraan podcastiasi, olet tehnyt tosi kivoja neuleita. Tykkäsin kun viimeisimmässä jaksossa oli kooste viime vuoden neuleista kuvien kera. Jos voittaisin, valitsisin palkintolangoista Flamingon. Siitä tulisi joko sukat tai se päätyisi yhdeksi väriksi johonkin huiviin, johon tulee useampaa väriä.

    t. Maani Raverlystä

    VastaaPoista
  63. Onnea 5-vuotiaalle :) Mukavia neulehetkiä jatkossakin! Valmiita tuotoksia on mukava blogissasi ihastella.

    Valitsisin meriruohon onnen potkaistessa ja neuloisin itselleni sukat.

    VastaaPoista
  64. Onnea 5-vuotiaalle blogille :) Valitsisin meriruohon ja siitä neuloisin huiviin osan yhdistäen johonkin toiseen väriin. -meeeeri ravelrystä :)

    VastaaPoista
  65. Onnittelut 5-vuotiaalle! Jos onni suosii minua, valitsisin Flamingon ja neuloisin siitä sukat itselleni.

    Anna-Maija / viawool Ravelry

    VastaaPoista
  66. Onnittelut ensimmäisestä viidestä vuodesta! Toivottavasti neuloosisi vaan pahenee ja saamme ihastella jatkossakin tuotoksiasi. Jos onnestaa niin flamingon valitsisin.

    Tarja puikottaja

    VastaaPoista
  67. Onnea 5-vuotiaalle! Blogiasi olen lueskellut jo pitempään ja podcastiakin olen katsellut ja tykkään molemmista kovasti.

    Meriruoho olisi mieluisampi ja varmaan se menisi johonkin huiviin.

    VastaaPoista
  68. Paljon onnea 5-vuotiaalle! Koralli on herkullisen värinen ja siitä tekisin keväisen huivin :-)

    VastaaPoista
  69. Onnittelut! Flamingosta neuloisin takin taaperolle. -Ulpu

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)