8.9.2014

Virkattu tunika

Kyllä. Olen täällä yhä, vaikka tässä onkin ollut reilun parin viikon tauko. Yksi niistä viikoista kului ulkomailla lomaillessa, sillä lähdimme hakemaan vielä viimeisiä lämpöisiä kuumia auringonsäteitä talven varalle Kreikasta, tarkemmin Santorinilta. Mutta käsitöitä en ole unohtanut ollenkaan. Matkassa mukana oli tietysti sukkapuikot ja niillä neulottiin sukkia sekä lentokoneessa että iltaisin hotellilla. Lisäksi tällä hetkellä kesken on myös toiset sukat.

Mutta. Tämän virkatun tunikan teon aloittelin jo keväällä ja sain heinäkuun loppupuolella valmiiksi. Silti sen esittely ja siitä kirjoittaminen on jäänyt. Ehkä siksi, koska en ole oikein varma, pidänkö siitä vai en.

Palojen ohjeen löysin Pinterestin kautta eräästä blogista, täältä. Niiden virkkailu sujui kivasti, lankana käytin luonnonvalkoista Dropsin Safrania ja 3mm koukkua. Olin kuitenkin arvioinut langan kulutuksen hieman väärin ja jouduin tilaamaan lisää lankaa muutaman kerän sieltä, mistä olin edellisetkin tilannut. Ja sitten, kun lisälangat saapuivat, olikin langan luonnonvalkoinen sävy muuttunut, samoin kerän muoto. Värikoodi oli sama, joten en ollut tilannut väärän väristä lankaa. Drops oli vain mennyt ja uudistanut luonnonvalkoisen sävyn. Vaikka harmitti hieman, en kuitenkaan jaksanut alkaa selvittää, josko sitä entisen väristä luonnonvalkoista olisi jostain vielä löytynyt, vaan näillä mentiin. Joten kolme palaa tuli virkattua uudella luonnonvalkoisella sekä tunikan yläosa.


Lisäksi virkkasin yläosan erikseen ja siitä tuli hieman liian leveä, mutta sen onneksi sain jotenkin pelastettua purkamatta laittamalla takaosasta sitä hieman päällekkäin. Loppu sujuikin sitten ihan hyvin. Rinnan alle laitoin lopuksi vielä kumilenkin, jotta tunikaan tulisi vähän jotain muotoa. Ehkä tuo vielä joskus käyttöön päätyy.

12 kommenttia:

  1. Ihana! Ja varsinkin tuo, että väri hieman vaihtuu yläosaan, ei haittaa ollenkaan. Se itseasiassa näyttää mielestäni todella hyvältä noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos rohkaisevasta kommentista :) itse sitä katselee omia töitään vaan niin kriittisellä silmällä.

      Poista
  2. Tämähän on super suloinen! :)

    VastaaPoista
  3. Sehän näyttää kivalta! Voin oikein kuvitella sen pitkähihaisen trikoopaidan ja farkkujen kanssa! Sopii varmasti myös talvikäyttöön!

    VastaaPoista
  4. Ihana ja todella siistiä jälkeä! Päälle ohut neuletakki ja vaate sopii nyt syyskäyttöönkin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)