22.7.2014

Ihana Liliopsida

Vaikka täällä ollaankin postaustahdissa pudottu noin yhteen kertaan per viikko, ei se sitä tarkoita, etteikö täällä oltaisi silti tehty mitään. Koko ajan puikoilla on jotakin ja viime viikolla sain valmiiksi ihanan Liliopsida-huivin. Heidi Alanderin huiviohje löytyy ilmaiseksi Ravelrystä.

Lankana käytin vaalean harmaata, fingering-paksuista, Cascade Yarnsin Heritage Silkiä, joka oli ihanan pehmoista ja mukavaa neuloa. Puikkoilin 4,5mm pyöröpuikoilla. Ohjeen mukaan yksi 400m/100g lankakerä riittää huiviin ja niinhän se riittikin. Melkein. Nimittäin viimeisellä päättelykerroksella lanka loppui, kun pääteltävää oli enää puolet huivista! Mutta onneksi olin ostanut kyseistä lankaa silloin joskus kaksi kerää, joten sain kuitenkin tehtyä huivin loppuun asti. Pitsiosiota neuloin kyllä melkoisen löyhästi, joten jos olisin neulonut sitä ihan vähän tiukemmin, olisi se yksikin kerä riittänyt hyvin.

Ohje oli selkeä ja helppolukuinen eikä pitsikaaviokaan ollut kovin vaikea. Muutamia virheitä matkan varrelle tuli, mutta ne onneksi ovat sellaisia, etteivät ne näy, jollei kunnolla syynää huivia läpi. Kun huivi oli valmis, kastelin sen ja pingotin. Ja siitä tuli aivan ihana!


2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)