25.6.2014

Triforce-iltalaukku

Edelleen innostuin vielä virkkaamaan ensimmäisestä Virkkuri-kirjasta tämän Triforce-iltalaukun (seuraavaksi kyllä virkkaan uudestakin kirjasta jotain!). Pari viikkoa sitten oli pikkuserkun rippijuhlat, joita varten virkkasin kyseisen veskan. Tietenkin vielä niin, että se sopii sitten juhla-asuun.

Lankoina käytin Esito-virkkuulankaa, valkoista ja persikkaa, vaikka tuo persikka näyttääkin ihan oranssilta. Koukkuna käytin 2mm, vaikka ohjeessa mainittiin 1,75mm koukku, mutta tuolla isommalla koukulla oli mukavampi virkata eikä laukusta tullut yhtään sen isompi.

Pieniä virheitä matkan varrelle tuli, mutta ne eivät juuri haittaa. Muun muassa tein ekasta kolmiorivistä yhden rivin vajaat ja joissakin kolmioissa on yksi rivi liikaa, mutta ne virheet jäävät suurilta osin piiloon tuohon laukun sivuun, joten ne eivät häiritse.


Tässä projektissa pääsi anopin lainaama ompelukonekin jälleen käyttöön, kun napsaisin liian pitkistä vaaleista paneeliverhoista pätkän pois ja surautin laukkuun vuoren. Tuosta innostuneena ompelin myöhemmin jotain muutakin, mutta siitä lisää sitten toisessa postauksessa!

Hihna on samaa kuin pallokassissakin. Ostin silloin Sinellistä sellaisen kahden metrin pätkän ja vielä sitä jäi pikkuinen pätkä jäljelle. Lopuksi vielä kiinnitin nepparin kiinni ja siinä oli valmis iltalaukku.



Lopuksi vielä kännykkäräpsy rippijuhlapäivän asusta sekä tietenkin siitä laukusta! Tekisi mieli vielä virkata samanmoinen mustavalkoisena, mutta taitaa jäädä tulevaisuuteen se projekti, sillä tuota tehdessä vasemman käden nimetöntä alkoi särkeä ja oikeastaan vasta nyt eli melkein kuukausi eteenpäin siihen ei enää koske virkatessa. Vaarallista hommaa.

14 kommenttia:

  1. Kivat värit ja jälki niin tasaista! :) hieno!

    VastaaPoista
  2. Oh, ihana! Ja miunki mielest kyl tooooosi hienoo jälkee :O

    VastaaPoista
  3. Oooh! Mielettömän hieno!

    VastaaPoista
  4. I-H-A-N-A !! todella kaunis.

    VastaaPoista
  5. Ihana laukku. Olen itsekin katsellut virkkuri-kirjoja, mutta en ole päättänyt mitä tekisin (se kuuluisa valinnan vaikeus)

    Vinkkinä, että itselläni vasemman käden pikkusormen kipeytymiseen auttaa, kun kierrän langan kertaalleen nimettömän ympäri. Ei tarvii puristaa lankaa pikkusormella, kun se pysyy itsekseen sopivalla kireydellä. Olettaen tietysti, että virkkaat oikealla kädellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos hei vinkistä, täytyypä kokeilla sitä seuraavalla kerralla, kun virkkailen :)

      Poista
  6. Ihan mahtava laukku! En ole aikaisemmin tutustunut Virkkuri-kirjaan, mutta täytyy käydä kurkkaamassa, jos lähtisi kirjakaupasta mukaan :D
    Samalla kysyisin, miten pystyn merkitsemään itseni lukijaksi, jotenkin se ei nyt onnistu ollenkaan. En taas osaa :D
    Laitoin lisäksi blogisi oman blogini suosikkilistalle, joita suosittelen myös kurkkaamaan. Tämä lienee ok?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Molemmat Virkkuri-kirjat ovat kyllä huippuja :) Lukijaksi pystyt liittymään ylhäällä vasemmalla olevan Liity tähän sivustoon -painikkeen kautta. Sitä kun klikkaa, niin pitäisi aueta sivu, missä kysytään haluatko lukea blogia julkisesti vai salaisesti. Julkiset lukijat näkyvät tuolla ylhäällä. Blogilleni on tullut yksi lukija lisää, joten ehkä olet onnistunut lisäämään itsesi salaiseksi lukijaksi? Ja kyllä se on ok, että blogini laitetaan suosikkilistalle, kiitos siitä ja tervetuloa seuraamaan blogiani! :)

      Poista
  7. Oi että miten ihana! Tosi kivat värit valitsit. Voisi itsekin yrittää vastaavaa virkata, Virkkurikin löytyy sopivasti kirjahyllystä. Mietin vain, että miten laukku toimii käytössä - pysyykö se muodossaan vai onko kovin lörppö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuo oma laukku ainakin pysyy hyvin muodossaan varsinkin, kun pisti sisälle vuorikankaan. Tosin varmaan käsialakin voi vaikuttaa, itsellä kun se on melko tiukka, joten tulee tiivistä pintaa. Mutta suosittelen tuon virkkaamista kyllä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)