27.4.2014

11 asiaa -haaste 2

Sain 11 asian haasteen Villasukkavuoden Marjaanalta, kiitos haasteesta! Tällä kertaa en taida haastaa ketään, enkä keksi uusia kysymyksiä, sillä tämä haaste on kerran jo minulla ollut ja silloin kävin haastamassa muita.

Haaste menee näin:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastettujen tulee haastaa 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta

1. Lempivärejäni ovat sinisen eri sävyt, limenvihreä ja harmaa.
2. Tykkään lakkailla kynsiä ja kynsilakkani ovat kummallisesti lisääntyneet viimeisen vuoden aikana.
3. Välillä iskee kamalia vaateongelmahetkiä.
4. En ole pitkään aikaan ajanut pitkiä automatkoja. Pitäisi kyllä ajaa.
5. Neulon ja virkkaan lähinnä itselleni. Olisi kyllä mukavaa neuloa myös muille.
6. En tykkää ampiaisista/mehiläisistä/kimalaisista.
7. Vihaan pölyjen pyyhkimistä.
8. Haluaisin isomman, oman kodin.
9. Rasvaan paljon käsiäni.
10. Olen töissä päiväkodissa.
11. Kerään Pentikin Vanilja-sarjaa.

11 vastausta

1. Milloin aloitit blogin pitämisen?
Aloitin reilu vuosi sitten tammikuussa.

2. Kolme suosikki lankaasi?
Hmm. Minulle ei ole oikein kehkeytynyt mitään kolmea ylitse muiden lankaa. Neulon enimmäkseen Dropsin, Cascade Yarnsin ja Novitan langoilla, mutta koko ajan yritän tutustua uusiin lankoihin.

3. Kun ostat itsellesi karkkia, niin mitä se silloin on?
Yleensä irtokarkkeja Makuunista, johon sisältyy erilaisia suklaita ja salmiakkia. Normikaupasta ostan yleensä jonkun suklaalevyn, joko normin Fazerin sinisen tai piparminttua sisältävän.

4. Milloin olet viimeksi käynyt eläintarhassa ja missä se oli?
Taisi olla vuosi 2010 ja Ähtärin eläinpuistossa tuli silloin käytyä

5. Tilaatko käsityötarpeita netistä vai käytätkö kivijalkakauppoja?
Useimmiten tilaan netistä, mutta jos tarvitsen jotakin nopeasti ja tiedän, että sitä löytyy kivijalkakaupasta, niin silloin käyn niissä.

6. Teetkö itse vapuksi simaa, rusinoilla vai ilman?
En tee, mutta jos tekisin, niin ehdottomasti rusinoilla!

7. Miten monet sukkapuikot omistat ja onko niitä mielestäsi tarpeeksi?
Aika monet. Joitain kokoja on jopa kaksin kappalein. Kyllä niitä tällä hetkellä on ihan tarpeeksi.

8. Onko sinulla Tupperware astioita kaapin täytteenä vai ahkerassa käytössä?
En taida omistaa yhtään Tupperwarea.

9. Mikä on lempikukkasi?
Kallat ja neilikat ovat kauniita.

10. Käytkö teatterissa ja jos käyt, niin mikä on ollut paras näkemäsi näytelmä?
Harvemmin tulee kyllä käytyä teatterissa, mutta on sitä muutamat näytelmät tullut nähtyä tämän elämän aikana. Koulun kanssa kävimme aikoinaan katsomassa Naisten juomaa liittyen opintoihin ja se oli kyllä vaikuttava.

11. Minkä käsityön olet ajatellut tehdä seuraavaksi?
En ole oikein vielä päättänyt, mutta to do -listalla keikkuu muun muassa pöytätabletit, eräs huivi, pari laukkua ja virkattu mekko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)