5.1.2014

Satunnaisia sankareita, osa 16

Satunnainen sankaritakkikin on edennyt nyt siihen vaiheeseen, että olisi yhdistämisen paikka. Ensinhän kaikkien tilkkujen ympärille piti virkata kerros tai kaksi kiinteitä silmukoita, riippuen tilkun koosta. Luulin, että siinä minulla menisi loputtomasti aikaa, mutta kun niitä pikkuhiljaa teki automatkoilla tai vanhempieni luona, kun sinne ei mitään vaativampaa jaksanut ottaa mukaan, niin nehän valmistuikin aika nopsakasti. Joulun alla sain virkattua viimeisiin tilkkuihin reunat ja sitten alkoi yhdistäminen!

Levitin kaikki 94 tilkkuani sängyn päälle ja siitä sitten lattialle sommittelin etukappaleet, takakappaleen sekä hihat. Takin pituuden olisi pitänyt olla seitsemän tilkkua, mutta jätin yhden rivin pois, koska en lyhyenä ihmisenä halunnut takin olevan liian pitkä. Ja koska minulla oli vain 94 tilkkua 99 tilkun sijasta, niin tässä sain vähennettyä tilkkuja ja niistä jäi vieläpä viisi tilkkua yli. Jätin takista pois tylsimpiä mustia tilkkuja ja yhden kirjoneuletilkun, joten jokaista pintaneulosta takista kyllä löytyy.


Seuraava osa onkin sitten grande finale, kun esittelen valmiin Satunnaisia sankareita -takkini! :)

7 kommenttia:

  1. Vau, näyttää upealta jo nyt! Innolla jään odottamaan miltä lopputulos tulee näyttämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivottavasti lopputulos on odotusten arvoinen :)

      Poista
  2. Oijjooiii, nyt kyllä ihan oikeesti jännityksellä ootan että miten upea takki sieltä tulee :)) Jänskää! Palaset ainakin näyttää tosi kivoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, en nyt sanoisi sitä hirveen upeaksi, kun se on vähän iso :D Mut on se ihan kiva :) Kiitos!

      Poista
  3. Oi sentään, sulla on jo valmis!!! Mäkin olen virkannut reunat ja etu- ja takakappaleet on jo yhdistettynä mutta muutama tilkku uupoo hihoja varten ja sitten haaveilen lisäksi hupusta, joskin epäilyttää kun takki on nyt jo niin perhanan painava että huppu voisi olla jo liikaa! Niin ja kaikki viimeistelykin sitten vielä. Ajattelin napitkin laittaa. Mutta eiköhän se keväällä viimeistään sitten ole valmis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! :) Mäkin luulin, että siinä reunusten virkkaamisessa ja yhdistämisessä menis ikuisuus, mutta kun sitten sommittelin tilkut makkarin lattialle, missä ei hirveesti ole tilaa, niin piti äkkiä saada ne koottua ja pois lattialta :D Auttoi paljon! Ja painava tuli tuostakin takista. Mutta innolla odottelen sunkin takin valmistumista! :)

      Poista
  4. I am excited for you! It's almost ready!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)