28.8.2013

Viuhkahattu

Tarvitsin mielestäni jonkinlaista hellehattua. Tosin täällä Suomessa helteet ovat jo melkein menneet päättyvän kesän mukana, mutta lähestyvä etelänmatka innoitti virkkaamaan viuhkakuvioisen hatun. Ohje on jälleen Drops Designin. Virkkasin S/M- kokoisen hellehatun vaaleanharmaalla Drops Muskatilla ja koukulla numero 4. Kuvasta voisi päätellä, että lieri on melko jämäkkä, kun se on virkattu kaksinkertaisella langalla ja kuvassa lieri on taiteltu ylöspäin. Lieri ei kuitenkaan pysy taitettuna, jos vaikka nyökkää tai heiluu muuten vaan, joten oma lierini on kiinnitetty muutamalla pistolla hattuun.

Lisäksi lanka loppui kesken. Minulla oli kolme kerää eli 150g, kun ohjeessa sanotaan, että langanmenekki on koosta riippuen 150-200g. Lanka kuitenkin loppui, kun kolme pylvästä oli enää virkkaamatta hatusta. Jos olisin jättänyt hieman lyhyemmät aloitus- ja muut langat, lanka olisi ehkä riittänyt. Mutta. Eipä hätää. Lankavarastostani löytyi harmaata Novitan Tennesseetä, jonka sävy oli melko lähellä Muskatia, joten virkkasin lopun Tennesseellä. Eikä eroa huomaa hatussa.


En ole mikään hirmuinen hattuihminen. Tietynmalliset pipot menee talvella, mutta muuten en oikein osaa käyttää mitään lierihattuja tai lippiksiä. Jospa kuitenkin tätä tulisi käytettyä, ainakin siellä etelän lämmössä. Rannalla mekko liuhuten.


3 kommenttia:

  1. Ihanan näkönen :) Mieki tein tässä kesällä parikin hellehattua, jotka kyllä kohta näytän myös blogin puolella, kunhan saan kuvattua ne :D

    Itsekkään en tykkää kauheesti lierihatuista, mut tietynmalliset menettelee. Ja halusin välillä virkata jotakin muitakin hattuja kun vaan pipoja :)

    VastaaPoista
  2. Tyrmäävän upea! Olet tosi taitava.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)