13.6.2013

Kutistemuovista sulkakorvakoruja

Samalla kertaa, kun tein kutistemuovista uuden avaimenperäni, tein myös parit korviskokeilut. Ideana oli tehdä linnunsulkia. Piirsin paperille sopivankokoiset mallit ja jäljensin ne valkoiselle kutistemuoville mustalla tussilla.

Kiehkurasulat näyttivät ehkä vähän paremmilta paperilla piirrettynä, mutta ei valmiit korvakorutkaan pahalta näytä. Siinä ideana oli piirtää kiehkurat kahteen kertaan, mutta hieman eri kohtiin. Paksu tussi oli hieman huono valinta näihin, sillä "idea" ei kyllä välity kaikista parhaiten.


Näistä alla olevista sulista sen sijaan tuli tosi kivat mielestäni. Jouduin vaan tekemään toisen korviksista uudelleen, sillä uunissa toinen sulka meni liian kippuraan pienentyessään eikä sitten enää auennut. Molemmat korvakorut, sekä kiehkuraiset että nämä toiset, ovat pituudeltaan noin viitisen senttiä.


P.S. Eilen vietin muutaman tunnin ompelukoneen parissa. Sain nimittäin jokin aika sitten T:n äidiltä ompelukoneen lainaan, koska heillä se on lojunut käyttämättömänä monta vuotta. Vanhahan kone jo on, mutta toimii ihan hyvin. Pienen alkutaistelun ja koulun kässätuntien ompeluiden muistelun jälkeen sain lyhennettyä pari ostamaani mekkoa. Ajatuksissa olisi tehdä ainakin yksi hame, kangaskin siihen olisi nimittäin jo valmiina, mutta katsotaan, saisinko aikaiseksi ommella jotain muutakin.

6 kommenttia:

  1. Voi sie osaat tehdä niin hienoja tuosta kutistusmuovista :) Tosi ihanat korvikset!

    VastaaPoista
  2. Ihania korvakoruja, varsinkin nuo jälkimmäiset on ihan kuin kaupan hyllyltä! Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kutistemuovi on kyllä kiva materiaali :)

      Poista
  3. Onpa tosi kivat korvikset! Pitää laittaa idea korvan taakse :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)